7 ravintolaa
Aikana, jolloin Pohjolan meri vaahtosi mustanaan, ukkosenjumala Thorin vasara kylvi taivaalla kauhua ja viikingit laivalasteittain rötöstelivät satamasta seuraavaan, oli yksi pienen pieni kylä, johon soturit palasivat rauhan merkeissä kerta toisensa jälkeen. Siellä nauru korvasi taisteluhuudot ja kantti punnittiin sotakenttien sijaan ruokapöydässä. Siellä ruoka ei ollut pelkkää ravintoa, vaan juhlan ja yhteenkuuluvuuden sinetti. Se kylä oli Haraldin.
Yhä tänäkin päivänä pata porisee ja pannu tirisee taukoamatta, kun haraldilaiset kestitsevät kunnon ruoan ystäviä. Edelleen ruoka sulaa suussa ja maljat nousevat kattoon, kun naapuripitäjistä saakka tullaan ihmettelemään ilonpidon ääntä – tätä nykyä seitsemällä paikkakunnalla.
Tämä ei ole fine dining, tämä on rough dining
Nälkä on tunnetusti viikingin pahin vihollinen. Siksi Haraldissa
tärkeintä on, että pöytä notkuu ja vatsa kiittää. Haraldin
viikinkimiljöössä saatkin seilata aikaan, jolloin ruoka ja juoma
olivat tapaamisten kohokohta. Tärkeintä on syödä hyvin ja
kunnolla, koska kylläinen viikinki on onnellinen viikinki.
Lahjontaa Haraldin tapaan
Mitä antaa lahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea? Miekka? Ei laillista. Viikinkilaiva? Logistinen painajainen. Haraldin lahjakortti? Oikea vastaus.
Kunnollista kun on kunnon lista
Viikingit eivät tehneet mitään puolittain – kaiken piti olla kunnollista. Kun syötiin,
syötiin kunnolla, kun juhlittiin juhlittiin kunnolla. Sama pätee Haraldin ruokalistaan –
se on tehty isolla kädellä, reilulla otteella ja niin, että jokaiselle löytyy jotain.
Pidot ilman päänvaivaa
Viikingit eivät tunnetusti loistaneet juhlasuunnittelijoina ja kokouskoordinaattoreina – puolet seurueesta eksyi merille,
yksi alkoi veistää tuolia, ja loput vaativat kokousta kokouksen
järjestämisestä. Mutta Haraldissa? Haraldissa kaikki on toisin.
Aivan kuin joku muu tekisi kaiken puolestasi.
Yksityistilaisuus Haraldin tapaan
Lounaskokous, juhlaruokailu, hemmotteluilta, polttarit tai
synttärit? Ravintolan yksityistiloissa porukan kestitseminen
on kuin kokoontuminen oman tuvan keittiöön, mutta
paremmalla ruoalla ja palvelulla. Ravintoloissamme on
monenlaisia kokous- ja juhlakäyttöön sopivia kabinetteja
sekä omaksi tilaksi erotettavia ravintolasaleja. Pienemmät
tilat sopivat intiimiin tilaisuuteen, mutta palvelupaketti
veistetään sopivaksi vaikka yli sadan hengen pitoihin.
Viestejä viikinkikylästä
Aina eivät viikingit tuoneet muassaan vain hyviä uutisia, mutta Haraldin uutiskirje tuo!
Kirjeen tilaajana saat noin kerran kuussa hyviä tarjouksia ja tietoa uusista tuotteista. Osa tarjouksista on saatavilla vain uutiskirjeen tilaajille.
